TOIMINTAVUOSI 2006

Yhtiön perustamisesta tuli syksyllä kuluneeksi 60 vuotta. Sähkön jakelu alkoi syksyllä 1950 ja vuoteen 1956 mennessä yhtiön jakelualue sai nykyisen laajuutensa. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin kaikille asiakkaille tarkoitettu juhlakonsertti Ähtäri hallilla.

Sähkön myyntiliiketoiminnan osalta vuosi 2006 oli varsin haasteellinen. Kylmä alkutalvi kasvatti lämmityssähkön tarvetta ja sähkön markkinahinta oli ennätyksellisen korkealla alentuen vasta marraskuun puolivälin paikkeilla. Vähittäishintoja korotettiin talven ja kesän aikana. Tukkuhintojen nousutahti oli kuitenkin ripeämpää ja asiakkaat saivat ostaa sähkönsä selvästi tukkuhintoja halvemmalla. Tässä tilanteessa avainasemaan nousivat aiemmin hankitut suojaustuotteet, jotka tasoittivat sähkön hankintakuluja. Myyntihintojen korotuksista huolimatta tulostavoitteita ei pystytty täysin saavuttamaan. Tärkein tavoite eli asiakkaiden luottamus yhtiön hinnoittelupolitiikkaan säilyi ja alkuvuoden 2007 myyntihintojen alennukset ovat syventäneet luottamusta.

Sähköverkkotoiminnan osalta vuosi sujui ilman suurempia yllätyksiä. Investointiohjelman mukaiset hankkeet toteutettiin ja verkostoviat korjattiin ripeästi. Omaa asennushenkilöstöä oli mahdollista käyttää joustavasti viankorjauksissa sekä verkoston perusparannus- ja rakennustöissä kulloisenkin tarpeen mukaan. Verkkotoiminnan tulos muodostui tavoitteen mukaiseksi.

Kiitän asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistoiminnasta vuoden mittaan.

Vuosikertomus tilinpäätöstietoineen on avattavissa oheisesta linkistä.

Mauri Kaleva, toimitusjohtaja

Liitetty tiedosto

TILAA SOPIMUS

Täytä tiedot ja paina LÄHETÄ, niin postia tulee. Näin helppoa se on!

Mittarilukema- ilmoitus

Voit lähettää sähkömittarisi tiedot linkistä avautuvalla sähköisellä lomakkeella.